|
ELOKUVASTA
Dokumenttielokuva TÄHDET kertoo lasten ystävyydestä, yhteistyöstä ja lasten omatoimisuudestaan. Pääosassa ovat oululaiset koululaiset Raoul Mahjneh 10v., Jere Pohjola 11 v. Lauri Aine 11 v. ja Joonatan Väisänen 10 v. He ovat perustaneet tiernapoikaryhmän nimeltään Joulun Tähdet. Pojat ponnistelevat yhteisen päämäärän hyväksi oppiakseen laulamaan ja pärjätäkseen tiernapoika -kilpailussa.

Dokumentin on käsikirjoittanut ja ohjannut lastenelokuvan puolestapuhujana tunnettu Outi Rousu. ”Oma kokemukseni on, että lapsia kiinnostavat tarinat, joissa lapset ovat aktiivisia toimijoita. Lapsikatsoja sijoittaa itsensä poikien tilanteisiin. Miten pojat selviävät eri tilanteista, mitä he saavat aikaan yhdessä, ja mitä minä tekisin samassa tilanteessa. Tässä mielessä elokuva on vertaistarina lapsille”, sanoo Outi.
Elokuva puhuu myös yhteistyön puolesta. Ryhmän itselleen valitsema motto ”Yksi neljän puolesta ja neljä yhden puolesta” on dokumentin eräs keskeinen viesti. Yhdessä olemme enemmän.

Elokuva kuvattiin Oulussa syksyllä ja alkutalvesta vuonna 2007. Kamera seuraa poikien har-joittelua ja ”tiernakamppeiden” valmistamista - Raoul ja Joonatan tekevät miekkoja veisto-tunnilla, Lauri tähteä koulun puutöissä ja Jere knihtin asua käsityötunnilla.
Elokuvassa ollaan poikien mukana ensimmäisellä keikalla ja muun muassa hyväntekeväisyys-keikalla vanhusten palvelukodissa. Päätarina on poikien valmistautuminen tiernapoika kilpailuun.
TÄHDET on elokuvatuotantoyhtiö Periferia Productions Oy:n tuotantoa. Elokuvaa ovat rahoittaneet AVEK - Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus / Ulla Simo-nen ja Pia Andell, YLE Yhteistuotannot / Erkki Astala ja Kirkon mediasäätiö / Juha Rajamäki.
|